Kaikki tunteet ovat liian suuria minulle.

Oksenteluni ei ole hallinnassa. Olen yrittänyt uskotella jokaiselle, itseni mukaan lukien, että oksentelu on ainoastaan oirehdintaa henkisestä pahoinvoinnista. Onhan se toki sitäkin (vaikka mitä tietä kiertelisin, niin päätyisin todennäköisesti siihen loppuratkaisuun), mutta oksennan myös pitääkseni painonnousuni kurissa. No niin, siinä se tuli; ensimmäinen julkinen ja yksityinen tunnustus oksenteluni todellisesta laidasta.

En näe asiassa oikeastaan mitään ongelmaa. Syön, tunnen syyllisyyttä ja fyysistä pahoinvointia ja oksennan. Kun olen saanut kaiken sen pahan pois sisältäni, tunnen itseni vahvemmaksi. Kerrankin tunnen, että minulla on jonkinlainen ote elämääni. Enkä minä aina oksenna. Silloin vain jos olen syönyt paljon ja kalorimäärät kohisevat ajatuksissani saaden kasvoni vihertämään.

Lihavuus on aina ollut minulle ongelma. Voisi kai sanoa, että se nyt vain kulkee suvussa, mutta kun ei se kulje. Siskoni on hoikka. Hän on ollut aina minua huomattavasti hoikempi, varhaislapsuutta lukuunottamatta. Tosin luulen, että hänkin kärsii jonkinlaisesta... No, syömishäiriöstä. Totuushan on kuitenkin se, että lihavuuteeni on ongelmana vain ja ainoastaan älytön makeanhimoni. Saatan syödä päivässä jopa kilon suklaata, jos niikseen tulee.

Olen aina ollut hieman tukeva. Peruskoulu-aikoinani sain kuulla siitä jatkuvasti. Kävelin kuulemma kuin minulla olisi paskat housussa, ja pojat vitsailivat "vitosen arvosanan perseestäni". Yläasteelle mennessäni laihduin kymmenkunta kiloa, ja sekä ulkonäköni että itsevarmuuteni muuttui. Yhtäkkiä olinkin lähes suosittu, kun olin hoikistunut. En sitten tiedä, oliko painollani loppupeleissä mitään vaikutusta asiaan, vaikka se varmasti olikin suoraan yhteydessä kohonneeseen itsevarmuuteeni. Itse vain näen asian niin.

Nykyisen tilani aikana (kuten masennustani rakastaen nimitän), olen laihtunut lähemmäs 11kg. Ja lihonut jälleen takaisin viisi. Painoni heittelehtii jatkuvasti jojona ylös ja alas, enkä kestä sitä. Tahdon olla hoikka. Tahdon itsevarmuuteni takaisin. Pidän tyhjän vatsan tunnusta. Silittelen lähes sileää vatsaani, ja hymyilen itsekseni oksennettuani. Jos en saa henkistä minääni kasaan, niin ainakin kykenen vaikuttamaan fyysiseen olomuotooni.